
FIN* Rosefizz Rosenstolz, ©Maija Kauppila
Kasvattajanimi
Kasvattajanimi Rosefizz hyväksyttiin FIFe:ssä syksyllä 2005. Kissalan nimi on muotoiltu Ronjan nimestä. Rosefizz on myös kukka. Olen Keski-Suomen rotukissayhdistyksen ja Suomen Maine coon -yhdistyksen jäsen. Olen osallistunut Suomen Kissaliiton järjestämälle kasvattajan peruskurssille ja kuulun Suomen Maine coon -yhdistyksen terveystyöryhmään.
Kissaharrastukseni ensiaskeleet
ja elämäni kissat
Ensimmäisen kosketukseni kissoihin sain aivan pienenä lapsena leikkiessäni isovanhempieni maatilalla. Pörri, Emma ja Muhva-Ukko olivat parasta mitä tiesin ja haaveilin ikiomasta kissasta kauan.
Kissarakkaus on meillä periytyvää sorttia. Isoäitini ja äitini opettivat minut pienestä asti kunnioittamaan kissoja ja näyttivät omalla esimerkillään kuinka eläimistä huolehditaan vastuuntuntoisesti. Mummini kertoo vieläkin usein lapsuutensa kissoista, niistä rakkaista sinisenvärisistä, joista hänen äitinsä aikoinaan Karjalassa lämmöllä huolehti.
Kissaharrastukseni alkoi virallisesti 90-luvun alkupuolella, kun sain ensimmäisen ikioman kissani Pekan. Pekka oli punaturkkinen, luonteikas ja omanarvontuntoinen herrasmies, joka opetti minulle paljon kissanhoidosta ja -käsittelystä. Kun Pekka kuoli 11-vuotiaana munuaisten vajaatoiminnan uuvuttamana, ymmärsin miten vaikeaa kissaystävästä luopuminen voi olla. Onneksi Naava-kissa kehräsi pikkuhiljaa surun puserosta ja auttoi ikävässä.
Olen pitänyt mummini pitkäkarvaista kotikissaa Sissiä aina hyvin kauniina ja toivoin löytäväni itselleni samanvärisen kaunottaren. Löysin unelmieni kissan Ronjan Iidaroosan kissalasta ja ihastuin neitoon ensisilmäyksellä. Ronja on ollut juuri sitä kaikkea, mitä olen tältä rodulta ja tältä yksilöltä toivonut. Hän on todella hyväluonteinen, ystävällinen ja luottavainen, ja hänen ulkonäössään on monia yksityiskohtia, joita arvostan tässä rodussa. Minulle on tärkeää, että kissalani kantaemo on periyttänyt pennuilleen parhaimpia ominaisuuksiaan.
Omistan Ronjan lisäksi R-pentueesta kotiin jättämäni Vannin, sekä Vannin pennun Myrskyn. Vannin ja Myrskyn lisäksi kotonamme on kasvamassa coonipoika Tyyni.
Perheeseemme kuuluvat myös nyt jo 11-vuotias kotikissa Naava, 6-vuotias itämainen lyhytkarva Piletti sekä 8-vuotias sekarotuinen Atso-koira. Lisäksi äitini luona Iisalmessa asuu kaksi ensimmäisestä pentueesta kotiin jäänyttä coonia, Roi ja Rosette.
FIN* Rosefizz Rianna, ©Maija Kauppila
Tavoitteeni kasvattajana ja ajatuksiani kissanomistamisesta
Maine coon –kissat ovat tehneet minuun vaikutuksen ja uskon, että suunnitelmallinen ja vastuuntuntoinen kasvatus auttaa pitämään rodun jatkossakin yhtä ihastuttavana.
Tarkoituksenani on edetä kasvatuksessa harkiten askel kerrallaan. Haluan säilyttää ja parantaa kissoissani niitä ominaisuuksia, joita pidän tärkeinä. Käytän kasvatustyössäni kissoja, jotka ovat kauniita, terveitä, sekä luonteeltaan ystävällisiä ja luottavaisia. Kissojen terveys on minulle tärkeää. Hankin tietoa ja testaan kasvatukseen käyttämiäni kissoja muun muassa perinnöllisen sydänsairauden varalta. Kissani rokotetaan ja madotetaan säännöllisesti. Niiden saamaan monipuoliseen ruokaan kiinnitän erityisesti huomiota. On itsestään selvää, että jokainen kissani saa päivittäin paljon huomiota; juttelua, silityksiä ja hellittelyä. Kissamme ulkoilevat ulkotarhassa, sekä valjaissa.
Toivon, että jokainen Rosekissanpentu saa arvoisensa kodin. Tällä tarkoitan turvallisuutta ja eläimen huomioon ottamista. Kissa elää vuosia ja se tarvitsee huolenpitoa jokainen päivä. Kissan omistajalta vaaditaan vastuuntuntoa ja aikaa hoitorutiineihin. Vaikka elämäntilanteemme muuttuvat, on kissasta silti pidettävä huolta.
Kissan omistaminen on hyvin palkitsevaa ja jokainen omistaja-kissasuhde on aina ainutlaatuinen. Pyrin pakkamaan jokaisen Rosekissan reppuun hyvät eväät yhteistä matkaanne varten. Kasvattajan työ ei lopu kotini kynnyksellä, vaan minulta voi aina kysyä neuvoa ja kuulen mielelläni mitä kasvateillemme kuuluu myös myöhemmin.
Käyn säännöllisesti kissanäyttelyissä omien kissojeni kanssa ja välillä ilmankin, ihan vain kuuntelemassa, katselemassa ja oppimassa lisää. On hienoa nähdä eri kasvattajien kissoja kauneimmillaan, sekä eri yhdistelmien jälkikasvua. Minulla on kasvattajaystäviä, joiden kanssa vaihdamme ajatuksia ja kuulumisia säännöllisesti.
FIN* Rosefizz Ramses, ©Maija Kauppila
Kasvattajanimen takana
Opiskelen Jyväskylän yliopistossa journalistiikkaa ja teen töitä toimittajana Helsingissä. Harrastan ratsastusta ja liikunnan lisäksi käytän vapaa-aikaani lukemiseen. Toimin myös estetuomarina Keski- ja Itä-Suomen alueilla harjoituskilpailuista aina kansallisiin esteratsastuskilpailuihin asti. Itse en ole kilpaillut enää vuosiin, mutta oman hevosen osto on suunnitteilla tulevaisuudessa. Ratsastusharrastukseni näkyy Rosekissojen nimissä; nimeän jokaisen pennun kauniin hevosen mukaan.